Valmennuspäällikön astuessa valmennustiimiin mukaan, valmennustiimi organisoituu uudelleen. Osa tiimin vastuulla olleista tehtävistä tulee siirtymään valmennuspäällikölle ja tiimin jäsenten tehtävänkuvia tullaan samalla täsmentämään. Toisin sanoen tiimin toiminta tulee tiivistymään ja samalla tehostumaan.
Valmennustiimi organisoi ja kehittää valmennustoimintaa 14-vuotiaille ja sitä vanhemmille SSU:n toiminta-alueella. Tiimin tavoitteena on luoda hyvät puitteet ja mahdollisuudet monipuoliselle harjoittelulle ja palvella näin sekä urheilijoita että valmentajia. Valmennustiimi on foorumi, jonne voi kuka tahansa urheilija, vanhempi tai valmentaja tuoda tiimin jäsenten kautta käsiteltäväksi valmennustoimintaan liittyviä asioita, jotka vaativat linjausta/reagointia.
Valmennustiimi valmennuspäällikön johdolla vastaa viestinnästä valmennusryhmien osalta. Tiimi vastaa lisäksi kriteerien valmistelusta, joiden pohjalta tehdään urheilijavalinnat seuran edustustehtäviin ja myös huolehtii, että valinnoissa toimitaan ennalta määrättyjen pelisääntöjen mukaan. Valmennustiimin vastuulla on, että ajantasainen tieto ja pelisäännöt joukkueiden muodostamiseen on kaikkien saatavilla.
Valmennustiimin jäsenet sitoutuvat hoitamaan omaan tehtävänkuvaan kuuluvat vastuut yhdessä sovitulla tavalla sekä osallistumaan aktiivisesti valmennustiimin kokouksiin. Valmennustiimiläisillä toivotaan olevan laaja-alaista näkemystä valmennus- ja seuratoiminnasta. Valmennustiimin jäsenet tulevat lisäksi toimimaan joukkueenjohtajan tehtävissä isommissa kilpailuissa.
Valmennuspäällikkö lähestyy seuratoimijoita tiimin vastuuroolien merkeissä henkilökohtaisesti.
Valmennustiimin vastuutehtävät
Valmennuspäällikkö
Vastaan toimintasuunnitelman ja budjetin suunnittelusta yhdessä valmennustiimin puheenjohtajan kanssa
Vastaa toimintasuunnitelman toteutuksesta yhdessä valmennustiimin kanssa
Valmennustiimin viikko-ohjelmista tiedottaminen yhdessä nuorisopäällikön kanssa
Akatemian valmentajapalaverit yhdessä valmentajien kanssa
Harjoitusvuorojen suunnittelu, haku ja harjoitusvuorojen käyttövuoroilmoitukset
Valmennustiimin kehittäminen yhdessä tiimin jäsenten kanssa
Valmennusryhmien info-illan organisointi yhdessä pj:n ja tiimin kanssa
Valmentajakahvien järjestäminen
Uusien valmentajien hankkiminen valmentajien ja tiimin kanssa ja koulutuspolun suunnittelu
Valmentajien löytäminen urheilijoille yhdessä lajiryhmävastaavien kanssa
Harjoitustoiminnan kehittäminen asiakaspalautteen perusteella
Valmennustiimin pj
Kokousten juoksuttaminen
Vanhempien infon suunnittelu ja toteutus valmennuspäällikön kanssa
Valmentajakahvien suunnittelu ja toteutus yhdessä valmennuspäällikön kanssa
Valmennustiimin sihteeri
Kokouksen asialistan valmistelu vuosikellon pohjalta ja valmennuspäällikön lisäykset
Kokouskutsujen lähettäminen
Kokouksen muistiot
Lajiryhmävastaavat (hypyt+ottelu, pika- ja aitajuoksu, heitot, kestävyysjuoksu)
Oman lajiryhmän valmentajien kanssa yhteydenpito
JVR-vastaavan/vastaavien kanssa keskustelu urheilijoiden siirtymävaiheen lähestyessä
Uusien valmennuksesta kiinnostuneiden vanhempien/muiden innokkaiden ohjaaminen valmennuspäällikön puheille
Kilpailu- ja sääntövastaava
Isojen kilpailujen joukkuevalmistelu yhteistyössä lajiryhmävastaavien kanssa. Tiiminä päätetään.
Uusista säännöistä tiedottaminen ja kilpailuihin nimettävien joukkueenjohtajien kartoittaminen
Vastaavat, että toimitaan sääntöjen ja yhdessä sovittujen kriteereiden mukaisesti
JVR vastaava
Huolehtii, että valmennustiimi pysyy ajan tasalla JVR:n tilanteesta
Lajiryhmävastaavien kanssa uusien urheilijoiden ohjaaminen valmennusryhmiin
Mikäli olet kiinnostunut ottamaan vastuuta valmennustiimissä ole rohkeasti yhteydessä Tanjaan 044 2315161 .